Visulahti 2023
Kirjoita tekstisi tähän...
Ajankohdaksi valitsimme staroille perinteisen viikonlopun, eli kokoonnuimme viikkoa ennen juhannusta 16.-18. kesäkuuta.
Rekisteröityneitä kävijöitä oli viikonlopun aikana noin 150 henkilöä, näiden lisäksi oli jokunen päiväkävijä.
Perjantaina saunottiin ja kerhoiltiin yhdessä mökeillä ja Ravintola Kulkurissa nauttien virvokkeita kuumassa kesäillassa.
Lauantaina sääntömääräinen jäsenkokous aloitti päivän aktiviteetit ja paikalle saapuikin reilu 20 jäsentä kuulemaan viime vuoden asioita. Kokouksen jälkeen klo 12 paraatiajo starttasi Visulahdesta ja ajelimme sulassa sovussa kioskille jossa saimme juotua päiväkahvit. Kahveilta paluu leirintäalueelle tapahtui oman aikataulun mukaan, joten osa kävikin Mikkelissä vierailulla käyden museoissa tai muuten vain pyörähtämässä.
Päivä jatkui kuumissa, mutta iloisissa tunnelmissa toinen toistaan hienompia pyöriä tutkiessa. Kuuman päivän jälkeen oli mukavaa käydä saunassa, ja mahdollisesti myös Saimaassa pulahtamassa, virkistäytyen illan juhlaa varten. Kuudelta pääsimme maittavien ruokien ääreen, kun Ravintola Kulkurin kokit olivat valmistaneet meille mahtavan illallisen. Mahat täynnä pääsimme seuraamaan bankettia, jossa saimme kuulla viikonlopun lukuja hieman tarkemmin:
Mukavasta viikonlopusta kiittäen,
Japsistarojen työhevoset!